torstai 4. toukokuuta 2017

Viheliäinen maissi ja sen piilonimet

Kuvahaun tulos haulle maissiOn ollut mielessä monta kertaa, että pitää joskus kirjoittaa maissista ja sen piilonimistä. Voisin veikata, että maissiallergia, -yliherkkyys, mikälie nimeltään sitten onkaan, kun maissi ei sovi, niin on vaikein vältettävä. Ei ihan heti uskoisi, että sitä on IHAN kaikkialla. Monesti ajatellaan etteihän sille nyt voi olla allerginen, kun on niin miedon makuinenkin. Ja, että eihän sitä nyt kauheesti edes syödä, iisi juttu. Mielikuvahan on maissintähkät grillissä tai gluteenittomassa leivonnassa maissijauhojen käyttö. Mutta totuus onkin ihan toinen. Maissi on juuri aika mautonta mikä vuoksi sitä on helppo tukkia joka paikkaa täyteaineeksi. Se on halpaa ja sitä on ilmeisen helppo tehoviljellä jossain amerikanmaalla.



Meidän toisella tytöllä huomattiin vauvana maissin sopimattomuus. Kaikki alkoi maitoallergiasta. Hän oli korvikkeella ja lähdettiin etsimään sopivaa maitoa. Kaupan korvikkeista kokeiltiin Nan ja Nan ha, jota markkinoidaan allergiariskin omaaville vauvoille. Kumpikaan ei sopinut. Lähdettiin kokeilemaan apteekin erityiskorvikkeita. Läpi mentiin Nutrilon Pepti, Nutramigen ja Althera. Nämä kaikki ovat sellaisia missä maitoproteiinit on pilkottuja ja sopivat monille maitoallergisille. Muistaakseni Pepti ja Althera ovat herapohjaisia ja Nutramigen kaseiinipohjainen. Hera ja kaseiini ovat maidon proteiineja. Mikään näistä ei kuitenkaan käynyt ja otettiin kokeiluun täysin maidoton, aminohappopohjainen korvike nimeltään Neocate. Kallis kun mikä! Tais olla silloin 62€ per purkki ja purkista joi 2½ päivää... Se kuitenkin näytti parhaiten sopivan. Kahden altistuksen jälkeen saatiin b-lausunto ja kelakorvaus maidolle ja hinta tippui noin kolmanneksen. Pientä oireilua oli kuitenkin jatkuvasti ja kiinteiden kanssa tuli hieman haasteita. Kaikki ei niin vaan sopineetkaan. Syylliseksi paljastui korvikkeessa oleva maissi. En enää muista millä nimellä se juuri tässä korvikkeessa on, mutta jonkun piilonimen takana. Lähes kaikki korvikkeet sisältävät maissia. Ilmeisesti Arlan luomu, tavallinen maitopohjainen korvike olisi ainut maissiton. Lapsemme oli 9kk ikäinen, kun lääkärin luvalla siirryimme Neocatelta kaupan kaurajuomalle. Vieläkin 4 vuoden jälkeen lapsi saa jonkun verran maissista oireita, mutta pystyy silloin tällöin syömään tuotteita missä on maissia jossain muodossa.

Meidän vauvallahan on myös maissi tosi huono. Reagoi niihin piilonimiin jo äidinmaidon kautta. Vaikka eihän sieltä jonkun teorian mukaan muka mitään pitäisi siirtyä. Hah! Meidän perheen sisäinen vitsi; mutta kun käypä hoito suositus sanoo ettei mitään tule...Heh! Eli poitsulle ei ole sopivaa korviketta olemassa, kun maito sekä maissi on huonoja. Lääkärin kanssa olimme yhtä mieltä, että imetysdieetillä mennään mahdollisimman pitkälle juuri tämän takia.

Niin niitä piilonimiä. Mitäs kaikkea niitä onkaan?

Yleisimmät missä maissia voidaan käyttää on:

- maltodekstriini
- maltoosi
- sorbitoli
- ksylitoli
- glukoosisiirappi
- muunnettu tärkkelys
- dekstroosi
- tärkkelyssiirappi
- glukoosi
- glukoosi-fruktoosisiirappi
- rypälesokeri
- tärkkelys
- hydrolisoitu tärkkelys
- proteiinihydrosylaatti
- mallasuute
- maltitolisiirappi
- sitruunahappo
- lisätyt vitamiinit
- E1442
- ksantaani
Maissia löytyy myös mm. hammastahnoista, joten tosi herkät saa olla tosi valppaana kaikkien tuotteiden kanssa. Ei riitä pelkkien ruokien ainesosien syynääminen. Joitakin kasviksia myös vahataan maissivahalla. Näitä on ainakin kesäkurpitsa.

Eikä tässä vielä kaikki. Allaolevassa linkissä on vielä listaa missä maissia voipi olla.
http://www.cornallergens.com/list/corn-allergen-list.php

Kuvahaun tulos haulle maissi

Lisäksi näitä tuotteita voidaan tehdä myös vehnästä tai perunasta. Jos olet niille herkkä niin on hyvä seurata tuleeko näistä oireita. Meillehän tulee joten on sillai helppo, kun ei tarvitse miettiä mistä nämä on peräisin. Tiedätkö vielä muita missä maissia, vehnää tai perunaa voisi olla piiloitettuna? Voit kirjoitella niitä postauksen alle. Kiitos jos viitsit niin tehdä. <3

Täytyy tässä nyt suuresti kiittää facebookin RuokaRajoitteiset ryhmää mistä sain tänään selville tuon linkin sekä tiedon tuosta ksantaanista. KIITOS! :) Olin vaan sitä ksantaania juuri laittanut vappumunkkeihin ja vauvan kasvot on ihottumassa... Alkuperäinen resepti munkkeihin taisi myös olla samasta ryhmästä peräisin. Joudun sitä vähän vielä muuntelemaan meille täysin sopivaksi niin postaan sen sitten tännekin joskus. Nykyään yhä useampi saa oireita maissista. Miksiköhän? Luulen, että meidän suomalaisten vatsoja ei ole tarkoitettu kestämään tälläistä määrää maissia mitä me nykypäivänä sitä saadaan.

Sellaista tällä kertaa. Aurinkoista päivää teille! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Healy

Talviset terveiset todella pitkästä aikaa täältä blogin tiimoilta! Aikaa edellisestä postauksesta on kulunut pitkä tovi. Niin pitkä, etten o...