Meillä oli keskiviikkona vauvelilla 4kk lääkärineuvola. Painoa oli nyt 6085g ja pituutta 62,7cm. Pipo oli 40,5cm. Kasvu on nyt tasoittunut niin ettei painokontrolliin tarvitse enää mennä vaan seuraavan kerran loppukuusta 5kk neuvolaan. Poitsu oli kovin pirteä ja eläväinen itsensä ja höpötteli myös omat asiansa. Hyvin kehittynyt poika, oli yksi lääkärin kommenteissa neuvolakortissa. Kaikki oli muutoinkin hyvin. Iho on ollut vaan tosi kuiva. Perusvoiteet mitä saatiin ennemmin, oli liian vetisiä ja kuivatti entisestään ihoa. Saatiinkin sitten kuvassa olevat voiteet matkaan ja niillä ollaan ahkerasti nyt rasvailtu ja iho on jälleen parempi. Paikkapaikoin on vielä kuivahkoa kohtaa, mutta kyllä nekin siitä pian pehmenee. Lisäruokia pitäisi alkaa maistattelemaan. Päädyttiin siihen ratkaisuun neuvolan"tädin" kanssa sekä molempien lääkäreiden kanssa. Turvataan kasvu ja samalla saadaan kokeilla kiinteitä rauhallisella tahdilla. Laitoinkin yks päivä jo avokadoa pakkaseen. Syön sitä itse päivittäin smoothiessa sekä siemennäkkäreiden päällä, joten ajattelisin, ettei se kovin huono voi olla. Kokeillaan kuitenkin varuilta pakkasen kautta, koska käsitelty saattaa sopia paremmin kuin tuore ruoka.
Jännä miten ihmisillä vieläkin tiukassa istuu ajatus maidosta ja perunasta ja miten ilman niitä ei voisi olla. Lääkäri kyseli, että mitä mä syön tällä id:llä ja ettenkö ollenkaan perunaa. Peruna on yksi ruoka joka ei sovi mulle itsellenikään kunnolla. Luultavasti sen suuri tärkkelyspitoisuus on liian vahvaa mun suolistolle. Hyvin harvoin olen sitä syönyt viime vuosina, joten tuntuu hassulta, että sitä vieläkin niin ihmetellään. Eihän kaikki syö vaikkapa parsakaalia eikä sitä pidetä mitenkään outona juttuna. :D Ja sitten hän kysyi, ettenkö käytä maitotuotteita missään muodossa? No en tietenkään käytä, koska vauva on allerginen maidolle ja silloin sitä ei käytetä missään muodossa. Poitsulla on otettu verestä allergiatestit ja niissä nousi maito ja kananmuna koholle. Ei siis vaan äidin kuvitelmaa... ;) Mutta joo, tarkisti sitten, että kai otan purkista kalsiumin ja d-vitamiinin, kun en maitotuotteita käytä. Otan ja d-vitamiiniahan pitää syödä jokatapauksessa vaikka sitä maitoa käyttäisikin. Kalsiumin otan ennemmin ruuasta kuin perinteisistä kalkkitableteista. Spirulinassa mm. on paljon enemmän kalsiumia kuin maidossa ja sitä tuleekin päivittäin syötyä.
Yks päivä tein kaalipataa ja riisin tilalta kokeilin laittaa hirssisuurimoita. Hirssi on ollut vähän siinä ja täs, et sopiiko se. No eipä sopinut ei. Puklu on taas lentänyt, kun just saatiin edellisestä töppäyksestä sitä kuriin. Ei mahda mitään, mutta nyt ainakin tiedetään olla hetken ilman sitä. Pyykkiä tulee ihan valtavasti tämän takia. Tänäänkin meni muutamat bodyt pyykkiin parissa minuutissa. Olin juuri laittamassa poikaa pihalle päikkäreille, kun puklua lensi pariin otteeseen, niin oli pakko vaihtaa heti kuivaa päälle. Onneksi pian tulee kesä niin ei niin haittaa vaikka vähän puklua onkin unille mentäessä.
Mutta kaalipata muuten oli oikein hyvää ja maistuvaa. Perusohjeella tein, mutta riisin sijaan laitoin hirssiä 6 hlön annostuksella. Kannattaa testata ja vallankin jos sitä riisiä tulee monessa eri muodossa muutenkin tai jos riisi ei vaan sovi.
Aurinkoista lauantaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti