Rentouttavaa lauantaita teille!
Aamu alkoi ihanan rauhallisesti. Syötiin aamumaidot sängyssä poitsun kanssa ja sitten vasta noustiin ylös. Oon jokunen vuosi sitten hurahtanut täysin smoothiehin. Niitä onneksi saa tehtyä sen mukaa mikä milloinkin on ruokavalio. Äärimmäisen kätevää! :)
Smoothie:
jäisiä puolukoita ja mustaherukoita
avokado
lehtikaalia
oliiviöljyä
vettä
Lisäksi pekonia. Tiukka imetysdieetti antaa luvan myös pekonille, kun muistaa syödä niitä pehmeitäkin rasvoja. Kokonaisuus ennenkaikkea. Vielä lopuksi iso kupillinen vihreää teetä ja sinne hunajaa niin avot! Näillä eväillä jaksaakin pitkälle päivään.
Eilen kirjoittelin siemennäkkäreiden uudesta reseptistä ja se tulee nyt tässä.
Siemennäkkärit:
2dl auringonkukansiemeniä
2dl seesaminsiemeniä
1dl kurpitsansiemeniä
1½dl kookoshiutaleita
3/4dl mantelijauhoa
1,5rkl psylliumia
1tl suolaa
½dl oliiviöljyä
5dl vettä
Sekoita kaikki keskenään ja jätä tunniksi turpoamaan.
Levitä tasaisesti uunipellille ja kypsennä n..20min.
Ota pellit uunista ja leikkaa sopiviksi paloiksi. (pitsaleikkuri on tähän hyvä)
Laita takaisin uuniin n.15min jonka jälkeen sammuta uuni ja jätä
jälkilämmölle kuivumaan.
Ohjeesta tulee 2 pellillistä joten jos sinulla ei ole kiertoilmauunia niin kannattaa puolittaa ohje.
Kannattaa myös vähän seurata paistumista ettei tuu noin epätasaisen värisiä. ;)
Moikka! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti